Jo valkenee kaukainen ranta

Jo helpottaa. Lukuunottamatta vatsakramppeja olo on huomattavasti ylösnousseemmpi kuin eilen. Taidan illalla yrittää peräti lähteä tutun pianistin konserttiin.

Tunsin oloni hetki sitten seuratuksi. Kuluttajaintimiteettini rikkoutui räikeällä tavalla kun sain Whiskas-postia. Hetken ymmälläni mainoskirjettä pyöriteltyäni oivalsin mistä ne ryökäleet olivat yhteystietoni saaneet moiseen täsmämarkkinointiin. Kuka tietää, että ostan tietynmerkkistä kissanmuonaa? Paikallinen supermarket tietysti, asiakaskorttinsa avulla! Minä kun ilmaisten sitruspusertimien houkuttelemana olen mennyt hyväksymään sähköisen kaulapannan. Nyt on sitten punnittava lahjusten ja yksityisyyden välillä. Toisaalta, pian saisin sähkögrillin...

Kämppiksen siskon poikaystävä on löydetty eilen kuolleena. Hirttäytyneenä. Se mies oli todella tuuliajolla, hukassa. Agressiivinen ja väkivaltainen tyttöystäväänsä ja poikaansa kohtaan. Jotenkin tuntuu, että niin epätoivoinen ja äärimmäinen ratkaisu kuin tämä olikin, ehkä silti jollain tapaa vapautus ja helpotus kaikille osapuolille. Vaikka aika kerettiläinen ajatus se taitaa olla, ainakin toisen kämppiksen mulkoilusta päätellen kun uskalsin moista ehdottaa. Kamalasti surua ja tuskaa joka tapauksessa. Eniten huolettaa sen pienen pojan suhtautuminen tapahtumiin.

Luen Bo Carpelanin Kesän varjoja. Täällä Galliassa suomenkielinen luettava on aina erikoisherkkua, tuttujen koneesta raahaamat Iltiksetkin tulee tutkittua tarkasti. Nyt on kuitenkin käsissä jotain todella hienoa. Carpelanilla on minulle erityisasema kaikkien kirjailijoiden joukossa, hänen Muistan, uneksin -novellikokoelmansa innoitti aikanaan minut uudelleen kirjallisuuden pariin, aina yliopistolle saakka. Kesän varjot on kaunista, herkkää kieltä. Lukekaa ihmeessä.