Tunnelmia

Kolmekymppinen pariisinsuomalainen ruotii jokapäiväisen elämän oikkuja ja tunnelmoi. Kirjoitukset simuloivat todellisuutta kaoottisuudessaan ja arvaamattomuudessaan.

jeudi, octobre 05, 2006

Loukkaantunutta mutinaa

Tuntuu ihan hullulta kun vanha heilani analysoi mua kämppikseni kanssa. Kuulen epämääräisiä katkemia menneistä. Kaikkea tätä en varmaankaan haluaisi kuulla. Etenkin kun vaikuttaa siltä, että meidän suhteen riipimistä yritetään käyttää myyntipuheena kämppiksen iskemiseksi. Tuntuu aika epämiellyttävältä ajatukselta palata vessasta keskusteluun, jossa ruoditaan meidän suhteemme mahdottomuutta. Parhaalta tuntuu näissä olosuhteissa vetäytyä yksinäisyyteen hienotunteisuudesta piittaamattomien ihmisten ulottumattomiin. Ehkä eniten loukkaa se kun entinen, sen lisäksi että flirttailee mun kämppiksen kanssa meidän keittiössä, avautuu sille paljon enemmän kuin silloin joskus mulle kun kuvittelin vuosia todella olleeni läheinen tuon ihmisen kanssa. Olen niin ymmalläni, että huimaa; toivon että kyse on ensisijaisesti minun vaikeudestani olla läsnä elämässä. Mutta en ole ollenkaan vakuuttunut.