Jo valkenee kaukainen ranta

Jo helpottaa. Lukuunottamatta vatsakramppeja olo on huomattavasti ylösnousseemmpi kuin eilen. Taidan illalla yrittää peräti lähteä tutun pianistin konserttiin.

Tunsin oloni hetki sitten seuratuksi. Kuluttajaintimiteettini rikkoutui räikeällä tavalla kun sain Whiskas-postia. Hetken ymmälläni mainoskirjettä pyöriteltyäni oivalsin mistä ne ryökäleet olivat yhteystietoni saaneet moiseen täsmämarkkinointiin. Kuka tietää, että ostan tietynmerkkistä kissanmuonaa? Paikallinen supermarket tietysti, asiakaskorttinsa avulla! Minä kun ilmaisten sitruspusertimien houkuttelemana olen mennyt hyväksymään sähköisen kaulapannan. Nyt on sitten punnittava lahjusten ja yksityisyyden välillä. Toisaalta, pian saisin sähkögrillin...

Kämppiksen siskon poikaystävä on löydetty eilen kuolleena. Hirttäytyneenä. Se mies oli todella tuuliajolla, hukassa. Agressiivinen ja väkivaltainen tyttöystäväänsä ja poikaansa kohtaan. Jotenkin tuntuu, että niin epätoivoinen ja äärimmäinen ratkaisu kuin tämä olikin, ehkä silti jollain tapaa vapautus ja helpotus kaikille osapuolille. Vaikka aika kerettiläinen ajatus se taitaa olla, ainakin toisen kämppiksen mulkoilusta päätellen kun uskalsin moista ehdottaa. Kamalasti surua ja tuskaa joka tapauksessa. Eniten huolettaa sen pienen pojan suhtautuminen tapahtumiin.

Luen Bo Carpelanin Kesän varjoja. Täällä Galliassa suomenkielinen luettava on aina erikoisherkkua, tuttujen koneesta raahaamat Iltiksetkin tulee tutkittua tarkasti. Nyt on kuitenkin käsissä jotain todella hienoa. Carpelanilla on minulle erityisasema kaikkien kirjailijoiden joukossa, hänen Muistan, uneksin -novellikokoelmansa innoitti aikanaan minut uudelleen kirjallisuuden pariin, aina yliopistolle saakka. Kesän varjot on kaunista, herkkää kieltä. Lukekaa ihmeessä.

Primaalia tuskaa

Huhhuijaa. Tänään eletään karmeimman kautta.

Vatsaviirus senkun äityy, kuume nousee, mikään ei pysy sisâllä ja heikottaa. Tällaiseen olotilaan sopii kuin sormet kurkkuun parhaan ystäväni vierailullaan jättämä Arthur Janovin Huuto sisimmästä (Primal Scream).

Janovin teoria neuroosin avulla kätketystä primaalituskasta ja piilotetuista tunteista kuullostaa järkeenkäyvältä ja todelta, mutta aika ajoin epäilen rankasti hepun pätevyyttä. Kuullostaa kuin suurin osa ihmiskuntaa eläisi neuroosin hetteikössä ja kuin lähes kaikki kulttuurimme muodot olisivat neuroosin ilmentymiä. Toisaalta Janovin kuvailu primaaliterapian prosesseista kuullostaa kokemuksellisesti todelta, tunnistan itseni tuskanhuutoineni ja kiellettyine perustarpeineni kätkemässä haavaani, joka aika ajoin muistuttaa olemassaolostaan kohtausten muodossa.

Äiti, miksi hylkäsit minut ? Isä, miksi et koskaan rakastanut minua? Miksi kukaan ei pitänyt minusta huolta?

Kaikki alkaa joskus

Vihaan alkuja ja loppuja.

Tämä on nyt sitten se kauan kaavailtu blogini. Blogilla ei ole tarkoitusta eikä ohjelmanjulistusta. Blogaaminen on jo jonkin aikaa kutkuttanut mieltäni, ajatus siitä, että voi vuodatella anonyyminä julkisesti ja saada aivoituksistaan kenties palautettakin on tuntunut kiinnostavalta.

Aikani aanailtuani ja sopivaa aihetta kehiteltyäni päädyin siihen ettei blogillani tule sellaista olemaan, pidän houkuttelevampana kirjata elämän matala- ja korkeakulttuurisia muotoja, hetkiä, tunnelmia, epätoivon pyörteitä, absurdeja sattumuksia ja sisimmän kuohahduksia. Samaa periaatetta noudattaen luovuin ajatuksesta aloittaa blogini jonkin arvokkaan ja suuren tapahtuman yhteydessä ja päätin aloittaa kirjoittamisen hetken mielijohteesta tänään, vatsaviruksen uhrina riutuessani.

Tämän kummallisempaa aloitusta tai johdantoa ei tule olemaan, saatanpa poistaa tämänkin.